Tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajille
Osaamiskeskus palvelee yhteiskunnallista yritystoimintaa koko Suomessa. Tehtävämme on parantaa yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytyksiä, vahvistaa yhteiskunnallisten yritysten ja yhteisötalouden alueellisia verkostoja sekä edistää osatyökykyisten ja muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämistä.
Tulevia tapahtumia
Tietoa yhteiskunnallisista yrityksistä
Suomessa on noin 3 000 yhteiskunnallista yritystä. Millä aloilla ja missä päin Suomea ne toimivat? Tutustu osaamiskeskuksen kokoamaan, ensimmäiseen yhteiskunnallista yritystoimintaa Suomessa esittelevään datasivustoon.
Työllisyyden edistämisen toimivat mallit
Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen tehtävänä on edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllisyyttä. Osana tehtävää osaamiskeskus kerää, arvioi ja levittää työllistymiseen liittyviä hyviä käytänteitä ja malleja. Tutustu malleihin!
Ajankohtaista
EU-vaalit vaikuttavat – olisiko aika omalle komissaarille?
Europarlamenttivaalit lähestyvät. Vaalien jälkeen selviää, jatkuuko yhteisötalouden ja yhteiskunnallisten yritysten toimintaa edistävien aloitteiden hyvä kehitys myös ensi kaudella.
Euroopan on aika nostaa keskiöön oikeus työhön!
Avoin kirje EU-vaalien ehdokkaille Pitkäaikaistyöttömyys vaikuttaa yli viiteen miljoonaan ihmiseen Euroopassa, ja aiheuttaa suuria haasteita Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Seuraamukset ovat…
Suomalaiset mallit työhön integroinnista kiinnostivat norjalaisia vieraita
YYO:n vieraana käyneet norjalaiset kollegat olivat kiinnostuneita suomalaisista työhön integroivista malleista ja käytännöistä. He paneutuivat Eeva Salmen, Jukka Lindbergin ja…
Rahoittajat hakevat työllisyyteen vaikuttavia hankkeita
Seinäjoen hankepajassa 25.4. syntyi lupaavia ja luovia uusia ideoita hankkeisiin ja liiketoimintojen kehittämiseen. Rahoitusasiantuntija Johanna Latvala Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoi, että…